NAMI sokerointimassa 300g REGULAR

NAMI sokerointimassa 300g REGULAR

NAMI sokerointimassa 300g REGULAR

Hinta 18,90 €

Sokerointimassa ihokarvojen poistoon. Aloittelijallekin sopiva Regular- massa säilyttää työstettävyytensä pitkään. Sisältää käyttöohjeen.

Onnistuuko sokerointi kotona? 

Onnistuu! NAMI- sokerimassalla saat sileän lopputuloksen loihdittua myös kotona. Sokeroinnin jälkeen saat nauttia karvattomuudesta 2-4 viikon ajan, sillä sokerointi poistaa karvat juurineen jolloin niiden kasvu on huomattavasti hitaampaa kuin sheivauksen jälkeen.

 Reidet ja sääret on helppo sokeroida, mutta kokenut sokeroija onnistuu myös kainaloiden ja brassisokeroinnin tekemisessä itse. Sokerimassalla voit poistaa epätoivotut karvat myös kasvoilta tai esimerkiksi käsistä. Pakkaus sisältää käyttöohjeet.

Tarvitset sokerointiin nitriilihanskan, puhdistusaineen sekä talkin ja mielellään myös rauhoittavan laventeli- tai ruusuveden levitettäväksi iholle sokeroinnin jälkeen.

Miten iho valmistellaan sokerointiin?

Kuori iho kuorintahanskalla 1-2 päivää ennen sokerointia. Älä levitä sokeroitavalle iholle voiteita sokerointia edeltävän pesukerran jälkeen. Voiteet ja öljyt tekevät karvan ympärille kalvon, joka estää sokerin tarttumista karvaan. Sokerointi tehdään aina puhtaalle, kuivalle sekä puhdistusaineella puhdistetulle iholle. Älä sokeroi ärtynyttä tai tulehtunutta ihoa.

Sokeroitavan karvan tulee olla vähintään 2-3mm pitkää, eli sen mittaista että saat siitä juuri ja juuri sormilla kiinni. Voit tarvittaessa lyhentää pitkää karvaa saksilla ennen sokerointia, sillä jos karva on kovin pitkää niin sokerin levitys alueelle saattaa nipistää.

Miten sokerointituotteita käytetään?

Lämmitä sokeri mikrossa miedolla lämmöllä 14sec kerrallaan kunnes se pehmenee. Tarvittava aika riippuu sokerin säilytyslämpötilasta sekä siitä miten paljon sokeria purkissa on jäljellä. HUOM! Jos sokerista tulee liian juoksevaa niin se on TODELLA kuumaa, kokeile pehmeyttä esimerkiksi lusikalla. Jos sokeri sulaa liikaa niin anna sen jäähtyä/jähmettyä ennen sokerointia. Sopiva sokerointimassa on pehmeää ja helposti muovautuvaa mutta ei juoksevaa. Liian kylmä sokerimassa on jähmeää ja aiheuttaa levitysvaiheessa helposti mustelmia, eikä välttämättä tartu karvoihin kunnolla. Opit tunnistamaan sopivan koostumuksen muutaman sokerointikerran aikana.

1. Puhdista sokeroitavan alueen iho Clean + Easy puhdistusaineella. Laita sokerointikäteen nitriilihanska. Oikeanlainen hanska (riittävän paksu ja kestävä) tekee sokeroimisesta helppoa, sillä se eristää hieman käden lämpöä ja lämpöön reagoiva sokerointimassa pysyy tasalaatuisena. Huono hanska päästää käden lämmön heti läpi tai rikkoutuu.

2. Puuteroi alue huolellisesti Clean + Easy puuterilla

3. Levitä sokeri rauhallisesti iholle vastakarvaan siten, että työstät sitä samaan kohtaan päällekkäin 3-4 kertaa. Pidä sormet vierekkäin kun levität massaa. Jos sokeroit aluetta, jossa on löysää ihoa niin venytä iho tiiviiksi toisella kädellä ennen massan levitystä. Tämä ehkäisee mustelmia.

4. Levitä viimeisellä, rauhallisella vedolla sokeria hieman ohi alueen johon olet levittänyt sokerimassan ja paina sokeria ihoon ja laske rauhallisesti kolmeen tai neljään. Sen jälkeen koukista ranne ja tee napakka repäisy myötäkarvaan jolloin massa irroittaa karvat ihosta. Pyri tekemään repäisyliike mahdollisimman napakasti ja ihonmyötäisesti.

5. Lisää puuteria

6. Toista kunnes koko sokeroitava alue on käsitelty.

7. Puhdista iho Clean + Easy puhdistusaineella ja levitä iholle laventelivesi tai ruusuvesi. Iholle ei kannata levittää voidetta sokerointipäivänä jotta ihohuokoset eivät tukkeudu.

Mitä teen jos sokeri jää jumiin?

Älä hätäänny, sokerin saat aina pois lämpimään veteen kostutetulla pyyhkeellä, sillä sokerimassa on vesiliukoista. Yleensä jumiutunutta massaa ei kuitenkaan tarvitse huuhdella pois vaan se irtoaa ihosta näin:

1. Levitä sokerimassan päälle ja ympäröivälle iholle sokerointipuuteria ja levitä tämän jälkeen sokerimassa uudelleen rauhallisesti 3 kertaa. Muista levittää massaa hieman yli sokeroitavan alueen viimeisellä levityskerralla ja huolehdi, että tälläkin kohdalla on talkkia. Paina ihoa 3sec ja repäise. Kokeile levittää sokeri puuteroidulle alueelle vähän eri suunnasta jos tämä ei auta.

2. Jos massa ei vielä lähde irti niin puuteroi alue uudelleen, ota hieman uutta massaa käteen ja toista kohta 1.

3. Jos sokeri on jämähtänyt pienelle alueelle niin paina pyörivällä liikkeellä sokeria kädessäsi olevalla sokerimassalla ihoon, paina hetki ja repäise napakasti.

Jos sokeri ei lähde niin kostuta pyyhe lämpimällä vedellä ja sulata sokeri sillä. Sokeri liukenee lämpimään veteen ja irtoaa ihosta.

Sokeroinnin jälkeen:

Älä kuori ihoa 1-2 päivään sokeroinnin jälkeen, mutta tämän jälkeen kuori iho viikoittain kuorintahanskalla. Ihon kuoriminen ehkäisee sisäänkasvaneita karvoja. Sokeroinnin jälkeen voit käydä myös saunassa tai treenaamassa, mutta muista pestä iho hikoilun jälkeen.

RATE_COUNT arvostelua

Tämän tuotteen ostaneet ostivat myös…

Makea Ruusuvesi 100ml
Clean + Easy Lavender PUUTERI 99g
Clean + Easy PUHDISTUSAINE (473ml)
Nitriilihanska S (100kpl)
Ostoskorisi on tyhjä

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

Suodata

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 27.4.2022 alkaen.

Verkkokauppa

Style & Gravity
Viertokatu 20
33730 Tampere

0452196826
info@stylegravity.fi
www.stylegravity.fi
2628086-4

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
https://www.paytrail.com/kuluttaja/maksupalveluehdot

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Style & Gravity
Viertokatu 20
33730 Tampere

0452196826
info@stylegravity.fi
www.stylegravity.fi
2628086-4

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Toimitusaikamme Suomeen on 2-7 arkipäivää. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti sähköpostiosoitteeseen info@stylegravity.fi. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.